sunnuntaina, tammikuuta 06, 2008

Kiehkurat lapasissa

Lanka: Novita Nalle (75% villa, 25% polyamidi), menekki 85 g
Puikot: 3 mm pyörö 30 cm ja ruusupuiset sukkapuikot
Malli: Kiehkuralapaset 2. versio Kultalankaa blogista

Nalle lienee tiheydeltään paksumpaa kuin goldenin käyttämä Sisu, ja kun käytin vielä 3 mm puikkoja (jouluna lapasia aloitellessa ei ollut mukana muita), piti aloitus tehdä kahteen kertaan. Aloitin ensin 64 silmukalla, mutta totesin määrän liian isoksi. Novitan Nalle-taulukkoa silmäiltyäni päädyin tekemään 52 silmukalla.

Lapaset istuvat kauniisti käteen, tosin olisin voinut tehdä loppukavennukset aavistuksen aikaisemmen kuin ohjeessa. Nyt lapaset ovat hitusen liian pitkät lyhyille sormilleni.

Luumu ja ruskea toimisivat paremmin raitoina tai isompina kuvioina. Näin siroihin kiehkuroihin ei värien kontrasti ihan riitä. Kelpo lapaset kumminkin, ja kaksinkertaisina taatusti lämpimät.

Ei kommentteja: